1. 

Johdanto

Olemme omaksuneet arkeemme monia kestäviä valintoja. Osaamme viedä ompunkuoret kompostiin ja litistellä maitotölkit siihen keltaiseen keräysastiaan. Monilla kouluilla kierrätetään paperia ja oppikirjat vaihtavat omistajaa.

Samaan aikaan elämäntapamme ja hyvinvointimme ylläpitäminen kuitenkin kuluttaa liikaa luonnonvaroja. YK:n ympäristön ja kehityksen toimintaohjelmassa - Agenda 21 - todetaan, että ”kestämättömät tuotanto- ja kulutustavat ovat pääasiallinen syy maapallon tilan heikkenemiseen”.

Kulutus kuluttaa luonnonvaroja, mutta vielä olennaisempaa on, millaisia muutoksia luonnonvarojen käyttöönotto aiheuttaa ympäristössä. Näitä ovat esimerkiksi

	uusiutuvien luonnonvarojen taantuminen
	lajien häviäminen kiihtyvällä vauhdilla
	päästöjen ja jätteiden kertyminen ympäristöön tavoilla, jotka sisältävät paljon tuntemattomia riskejä (ks. tarkemmin taulukko 1)

Taulukko 1. Wahlström ym. (1992) esittelevät nykykulutuksen vaikutuksia ympäristön tilaan:

Suomalainen kuluttaa suoraan tai välillisesti luonnonvaroja vuodessa keskimäärin lähes 100 tonnia. Kuulumme siihen 20 prosentin vähemmistöön, joka kuluttaa 80 prosenttia maailmassa käytettävistä luonnonvaroista.

Kestävään kulutukseen liittyy läheisesti kysymys reilusta ja kestävästä maailmasta. Tällainen kestävän kehityksen mukainen maailma edellyttää kehitysmaiden hyvinvoinnin lisäämistä, jonka saavuttamiseen kuuluu olennaisena osana luonnonvarojen käytön tasapuolisempi jakaminen.

Ainevirtojen pienentäminen vähentää ympäristön kulumista. Kun luonnonvaroja otetaan käyttöön vähemmän, myös päästöjen ja jätteiden määrä vähenee. EU on tehnyt asiasta YK:lle ekotehokkuusaloitteen, jossa todetaan tutkimuksien viittaavan tarpeeseen tehostaa luonnonvarojen käyttöä kymmenkertaisesti vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on mietittävä, miten ja millaista hyvinvointia haluamme ja voimme tavoitella vähentämällä luonnonvarojen käyttöä kymmenesosaan nykyisestä.

Meillä on käsissämme ainakin kahdenlaisia keinoja. Voimme vähentää luonnonvarojen kulutusta sekä niiden käytön ekotehokkuudella että kohtuullisuudella:

•Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että tuotetaan enemmän hyötyä vähemmästä materiaalista: otetaan käyttöön vähemmän luonnonvaroja kuin ennen ja käytetään niitä tehokkaammin.

•Kuluttamisen kohtuullisuudella tarkoitetaan jatkuvan kasvun ajatuksen kyseenalaistamista. Mikä on meille tarpeeksi? Mitä oikeastaan arvostamme ja tarvitsemme? Miten voimme parantaa elämän laatua vähentäen samalla sen kuluttavuutta?

Sekä ekotehokkuutta että kohtuutta voi jokainen edistää vaikuttamalla omilla kulutusvalinnoillaan. Jokainen valintamme on ääni kestävämpään elämäntapaan siirtymisen puolesta. Muutos omissa kulutustavoissa ei tarkoita paluuta aikaan ennen sähkölampun keksimistä. Päin vastoin, se voi olla muutos kohti uudenlaisen hyvinvoinnin löytämistä ja elämän laadun parantumista.

Lähteet ja lisätietoja

• Autio, S. & Lettenmeier, M. 2002. Ekotehokkuus – business as future. Teknillinen korkeakoulu, koulutuskeskus Dipoli.

• Berninger K., Tapio P. & Willamo R. 1996. Ympäristönsuojelun perusteet. Gaudeamus.

• Ekotehokkuus ja factor-ajattelu. Kauppa ja -teollisuusministeriön työryhmä ja toimikuntaraportteja. 1/1998.

• Maailman tila 2001. Worldwatch Instituutti. Gaudeamus.

• Rissa, K. 2001. Ekotehokkuus - enemmän vähemmästä. Ympäristöministeriö, Edita. Helsinki.

• Schmidt-Bleek, F. 2000. Luonnon uusi laskuoppi. Ekotehokkuuden mittari MIPS. Gaudeamus. Helsinki.

• Wahlstöm E., Reinikainen T. & Hallanaro E-L. 1992. Ympäristön tila Suomessa. Vesi ja ympäristöhallitus. Gaudeamus.

• Wahlström E., Hallanaro E-L. & Manninen S. 1996. Suomen ympäristön tulevaisuus. Edita. Helsinki.

• Opetushallituksen Kestävän kehityksen verkkopalvelu, http://www.edu.fi/teemat/keke/kulutus/valinta.html