Turun ja Kaarinan Natura 2000 -alueiden lepakkokartoitus 2003Tiivistelmä Turun ja Kaarinan Natura 2000 -alueiden lepakkokartoituksessa selvitettiin Lounais-Suomen rannikolla sijaitsevien Natura 2000 -alueiden (Ruissalon, Rauvolanlahden, Kuusistonlahden ja Kaarinan metsät) lepakkolajistoa kesällä 2003. Raportissa esitellään ultraäänidetektorilla tehdyn tutkimuksen tulokset alueittain sekä satunnaisia havaintoja mahdollisista lisääntymiskolonioista ja päivälevähdyspaikoista. Raportissa tarkastellaan lajistoa, yksilömääriä, biotooppeja, havaittuja ruokailualueita ja esiintymiskeskittymiä 7 eri laskentareitillä. Laskentareittien yhteenlaskettu pituus on 20,8 km ja reitit kuljettiin läpi 6 kertaa toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana. Harvinaisia ja vaikeasti havaittavia lajeja tarkastellaan erikseen. Kartoituksen yhteydessä tehtiin yhteensä 773 lepakkohavaintoa kaikkiaan 7 lepakkolajista. Havainnoista 57 % oli pohjanlepakoita (Eptesicus nilssonii), 26 % viiksi- tai isoviiksisiippoja (Myotis mystacinus / brandtii) ja 9 % vesisiippoja (Myotis daubentonii). Korvayökkö (Plecotus auritus) havaittiin kahdeksan kertaa. Pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) ja isolepakko (Nyctalus noctula) tavattiin kerran. Kuusiston A-alueella, saaren itäpäässä havaittiin tutkimuskohteista eniten yksilöitä ja lajeja. Ruissalon B-alueella, kasvitieteellisen puutarhan ympäristössä lajien välinen runsaussuhde oli sikäli muista poikkeava, että lähes puolet havainnoista oli viiksi- tai isoviiksisiippoja. Lepakkokantojen koon arvioimisen ja lepakoiden suojelun kannalta keskeisenä jatkotutkimuksen tarpeena pidetään lisääntymisyhdyskuntien ja talvehtimispaikkojen kartoitusta tutkimusalueilla. Tekijä |