|
Ruissalo on kokenut historian saatossa monia mielenkiintoisia vaiheita. Tiettävästi jo 1200-luvulla Ruissalo siirtyi Turun linnan haltuun ja oli sen laidunmaata aina 1500-luvun puoliväliin saakka, jolloin siitä tuli kuninkaankartano.
1600-luvulla Ruissalon kartanosta tehtiin maaherran virkatalo, palkkatila, jona se oli aina vuoteen 1844 asti. Turun kaupunki sai Ruissalon hallintaansa Venäjän keisarin vahvistamalla senaatin päätöksellä vuonna 1845.
Oolannin sodan puhjettua vuonna 1853 myös Ruissalo joutui sotatantereeksi. Jäänteinä siitä voi vielä tänä päivänäkin nähdä linnoitettuja tykistöasemia Ruissalon rannoilla huviloiden lomassa. Ruissalon ensimmäistä huvilaa (Villa Ekars) alettiin rakentaa vuonna 1847 kauppias Ernst Petter Thomèn toimesta.
Palstoituksen yhteydessä vuonna 1846 varattiin kaiken kansan virkistysalueeksi palsta numero 35 (Yleinen käytävä) Choreauksen lähteen liepeiltä. Näin Ruissalosta tuli kaikkien turkulaisten rakas virkistäytymispaikka.
Huviloiden ja Yleisen käytävän (nyk. Kansanpuisto) lisäksi Ruissalossa on nykyään monia majoitus- ja virkistyspalveluita, tapahtumia sekä luonnonsuojelualueita.
|