Luonnonsuojelualue: Ruissalon lintulahdet ja -rannat

Saaren etelärannalla on kolme aluetta, joista läntisin, 26,4 ha:n suuruinen Krottilanlahti, on suojainen, lievästi umpeenkasvanut vesi- ja ruovikkolinnuston lisääntymisalue. Muut etelärannan alueet ovat Här-kälänlahden ja Rantatien edustan matalarantaisia merenrantaniittyjä (11,5 ha ja 17,5 ha). Niiden luon-toarvot ovat laidunnuksen päätyttyä kärsineet vähitellen etenevästä umpeenkasvusta, mutta 2000-luvun alussa alueet on LIFE Nature rahaston tuella kunnostettu ja saatu jälleen laidunnuksen piiriin. Laidunnuksen myönteiset vaikutukset ovat olleet välittömästi nähtävissä merenrantaniityn luontotyypin elpymisenä ja niittyjen linnuista ainakin niittykirvinen, keltavästäräkki ja pensastasku ovat palanneet alueille.

Ruissalon itäkärjessä Marjaniemen vanhaa luonnonsuojelualuetta täydentää järviruokoa ja mesianger-voa kasvava kapea rantavyöhyke (9,1 ha), joka on erityisesti kerttusten suosiossa. Tällä ruovikkoalu-eella todettiin Suomen ensimmäinen rytikerttusen pesintä vuonna 1922.

 

Pohjoisrannan alueet ovat tiheäkasvustoisia, suojaisia lahden poukamia Turun yliopiston kasvitieteelli-sen puutarhan koillispuolella (11,8 ha) ja Ajatinluodon ja Hiiriluodon tuntumassa (18 ha) sekä pieni paljas niemenkärki viimeksi mainitun länsipuolella (0,4 ha).

Lintulahtien ja -rantojen luonnonsuojelualue kuuluu pääosin Natura-verkostoon sekä lintudirektiivin että luontodirektiivin mukaisena kohteena.

Lintulahdet ja -rannat edustavat ensisijaisesti lintudirektiivin mukaisia luontoarvoja. Sen ranta-alueet ovat vesi- ja rantalinnuston tärkeitä lisääntymis- ja levähdysalueita. Ranta-alueet ovat kuitenkin tärkeitä myös luontodirektiivin luontotyyppien, kuten merenrantaniittyjen ja maankohoamisrannikon primää-risukkessiovaiheiden luonnontilaisten metsien, suojelun kannalta.

Lintudirektiivin liitteen I lajeista Ruissalon lintulahdilla ja -rannoilla esiintyvät kalatiira, lapintiira, pikku-lepinkäinen ja valkoposkihanhi. Muuta lajistoa ovat esim. silkkiuikku, kanadanhanhi, lapasorsa, nokika-na, punajalkaviklo, pensassirkkalintu, pensastasku, pikkutikka, viiksitimali sekä ryti- ja ruokokerttunen.

Ruissalon lintulahtien ja -rantojen luonnonsuojelualueella ovat voimassa seuraavat rauhoitusmääräykset:

1. Alueella on kielletty

  • sienten, kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen

  • selkärankaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen sekä niiden pesien va-hingoittaminen

  • selkärangattomien eläinten pyydystäminen

  • rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen

  • ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja polkujen rakentaminen

  • veneväylien ruoppaaminen

  • maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja sen ainesten ottaminen

  • liikkuminen moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla

  • pyöräily maastossa ja poluilla (ei koske maastoon merkittyjä pyöräteitä)

  • ratsastaminen (ei koske poliisia)

  • lemmikkieläinten irtipäästäminen

  • maastokilpailut ja -harjoitukset

  • liikkuminen teiden ja maastoon merkittyjen polkujen ulkopuolella 15.3. ja 30.9. välisenä aikana

  • tulenteko, telttailu ja muu leirielämä

  • roskaaminen

  • samoin kaikenlainen muu toiminta, joka voi muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epä-edullisesti kasvillisuuden tai eläimistön säilymiseen

2. Edellä olevien säännösten estämättä alueella saadaan

  • hoitaa aluetta ja sen puustoa sekä rakentaa ja kunnostaa alueen käyttöä palvelevia rakennuk-sia, rakenteita ja kulkureittejä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän hoito- ja käyt-tösuunnitelman mukaisesti

  • liikkua alueella hoito- ja valvontatehtävissä myös liikkumiskiellon aikana sekä moottoriajoneu-voa ja polkupyörää käyttäen

  • käyttää ja hoitaa alueella kulkevia sähkölinjoja ja muita kunnallistekniikan yhteyksiä sekä polku-ja ja teitä nykyisessä muodossaan

  • käyttää ja hoitaa rauhoituspäätöksen liitekartalle merkittyjä laitureita ja veneväyliä nykyisessä muodossaan

  • hätyyttää, pyydystää ja tappaa eläimiä, poistaa kasvillisuutta sekä ottaa sieni-, kasvi-, eläin ja kivennäisnäytteitä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän hoito- ja käyttösuunni-telman mukaisesti

3. Rauhoituspäätöksellä ei aseteta vaatimusta valtioneuvoston päätöksen 993/92 mukaisen luon-nonsuojelualueita koskevan melutason ohjearvon saavuttamisesta niillä alueen osilla, jotka ei-vät kuulu Natura 2000-verkostoon.

4. Edellä olevista määräyksistä saadaan Lounais-Suomen ympäristökeskuksen luvalla poiketa, mikäli alueen luonnonarvoja ei merkittävästi heikennetä.

 



 Luonnonsuojelualueet

 Aloitussivulle



Sivut on toteutettu Turun yliopiston maantieteen laitoksen ja Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston yhteistyönä. Anna palautetta