Luonnonsuojelualue: Ruissalon lehdot

Ruissalon lehdot ovat maamme laajin ja luonnonsuojelullisesti arvokkain yhtenäinen tammimetsäalue. Alueella tavataan erityyppisiä lehtoja kosteista saniaisvaltaisista ja lähteikköisistä painanteista kuiviin, aluskasvillisuudeltaan vaatimattomiin rinnelehtoihin, kallioihin, kallionaluslehtoihin ja hakamaihin. Ruis-salon itäosassa maaperä on kauttaaltaan melko rehevää ja tammi muodostaa laajoja yhtenäisiä metsiköitä. Saaren läntinen osa on karumpaa ja tammi kasvaa etupäässä sekapuuna muun puuston joukossa.

Alue kuuluu Suomen Natura 2000-verkostoon sekä luonto- että lintudirektiivin mukaisena kohteena. Alueella esiintyvistä luontodirektiivin luontotyypeistä mainittakoon luonnonmetsät ja jalopuumetsät, jotka ovat direktiivin priorisoituja luontotyyppejä sekä Ruissaloa erityisesti luonnehtivat lehdot ja vanhat tammimetsät.

 
Kuva tulossa

Lehtojen uhanalaislajisto tiedetään runsaaksi ja monipuoliseksi. Erityisesti sienien ja kovakuoriaisten eliöryhmissä tavataan lukuisia maassamme harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. Linnuston osalta ovat laskennat osoittaneet, että pesimälinnustotiheydet Ruissalossa ovat suurimpia maassamme tunnettuja. Lintudirektiivin liitteen I lajeista alueella esiintyvät harmaapäätikka, palokärki, peltosirkku, pikkulepinkäinen ja varpuspöllö. Muusta alueelle tyypillisestä uhanalaislajistosta mainittakoon pikkutikka ja nokkavarpunen.

Ruissalon lehtojen luonnonsuojelualueella ovat voimassa seuraavat rauhoitusmääräykset:

1. Alueella on kielletty

  • sienten, kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen

  • selkärankaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen sekä niiden pesien vahingoittaminen

  • selkärangattomien eläinten pyydystäminen

  • rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen

  • ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja polkujen rakentaminen

  • maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja sen ainesten ottaminen

  • liikkuminen moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla (ei koske kiinteistölle ajoa)

  • pyöräily maastossa ja poluilla (ei koske maastoon merkittyjä pyöräteitä)

  • ratsastaminen (ei koske poliisia)

  • lemmikkieläinten irtipäästäminen

  • maastokilpailut ja -harjoitukset

  • liikkuminen teiden ja maastoon merkittyjen polkujen ulkopuolella 15.4. ja 31.7. välisenä aikana

  • tulenteko, telttailu ja muu leirielämä

  • roskaaminen

  • samoin kaikenlainen muu toiminta, joka voi muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden tai eläimistön säilymiseen

2. Edellä olevien säännösten estämättä saadaan

  • hoitaa aluetta ja sen puustoa sekä rakentaa ja kunnostaa alueen käyttöä palvelevia rakennuksia, rakenteita ja kulkureittejä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän hoito- ja käyt-tösuunnitelman mukaisesti

  • liikkua alueella hoito- ja valvontatehtävissä myös liikkumiskiellon aikana sekä moottoriajoneuvoa ja polkupyörää käyttäen

  • käyttää ja hoitaa alueella kulkevia sähkölinjoja ja muita kunnallistekniikan yhteyksiä sekä polkuja ja teitä nykyisessä muodossaan

  • poimia ruokasieniä ja -marjoja liikkumisrajoitukset huomioon ottaen

  • hätyyttää, pyydystää ja tappaa eläimiä, poistaa kasvillisuutta sekä ottaa sieni-, kasvi-, eläin ja kivennäisnäytteitä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti

3. Edellä olevista määräyksistä saadaan Lounais-Suomen ympäristökeskuksen luvalla poiketa, mikäli alueen luonnonarvoja ei merkittävästi heikennetä.

 



 Luonnonsuojelualueet

 Aloitussivulle



Sivut on toteutettu Turun yliopiston maantieteen laitoksen ja Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston yhteistyönä. Anna palautetta