Miten Ruissalo sai nimensä? Ruissalo-nimen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta. Nimi saattaa tarkoittaa erillisiä pieniä saaria, joista nykyinen Ruissalo on muodostunut. Toisaalta nimi saattaa kuvastaa saaren käyttötarkoitusta. Ensimmäinen asiakirjoissa (1572) esiintyvä suomenkielinen nimitys Ruensarij pohjautuukin juuri rukiin viljelyn aloittamiseen saarella. Ruotsiksi Ruissalo on Runsala, mutta kirjoitusasu on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Vuoden 1540 jälkeen saaresta esiintyy mm. seuraavia nimiä: Runesala ö, Runesal gård, Runsall, Rundsall, Runsala, Ruensarij, Runsalöö ja Ruinsahlo.

Pitäjänsaari Ruissalon lähisaaret saivat kiinteän asutuksensa keskiajan kuluessa; vain Ruissalo oli säilynyt asumattomana. Tutkimuksessa Maarian pitäjän historiasta esitetään, että Ruissalo olisi ennen kruunun haltuun joutumistaan ollut pitäjänsaari, yhteisnautinta-alue, jota olisi käytetty yhteislaitumena ja kalastuksen tukipaikkana, mikä olisi estänyt kiinteän asutuksen synnyn (Tallgren & Oja 1944). Jo 1200-luvulla Ruissalo on siirtynyt Turun linnan haltuun ja laidunmaana se säilyi aina 1500-luvun puoliväliin saakka. Silloin osa saaren metsistä hakattiin kaskeksi, joka kuokittiin pelloksi. Näin Ruissalosta tuli kuninkaankartano, jonka tuotto oli tarkoitus käyttää linnan tarpeisiin.

Juhana Herttuan aika Ruissalo koki ensimmäisen loistokautensa Juhana Herttuan tullessa Turun linnan isännäksi ja samalla kuninkaankartanon hallitsijaksi vuonna 1556. Tunnettua on, että nuoren ruhtinaan ryhdyttyä hovin pitoon Turussa maamme sai kokea häivähdyksen renessanssiajan värikkäästä ja loisteliaasta elämästä. Aikakauden linnojen yhteyteen kuului säännöllisesti puutarhoja ja puistoja. Juhana Herttuakin kiinnitti huomionsa paitsi asuinlinnansa uusimiseen myös linnan ympäristön kehittämiseen. Niinpä Ruissalosta muodostettiin Suomen herttuan metsästyspuisto, jonne tuotiin vuonna 1562 ensimmäiset saksanhirvet. Herttua näytti myös pitäneen huolen Ruissalon tammimetsistä. Kustaa Vaasan aikana valtakunnan tammimetsien vaalimiseen alettiin kiinnittää erityistä huomiota, koska haluttiin varata raaka-ainetta kehittyvälle veistämöteollisuudelle.

Maaherrojen virkataloksi Kun oli käynyt selväksi, etteivät kuninkaankartanot olleet taloudellisesti kannattavia, niitä alettiin vuokrata halukkaille tai läänittää mahtimiehille kruunulle suoritettujen korvausten palkkioksi. Vuonna 1623 Ruissalon kartano luovutettiin kenraalikuvernööri Bjelken puustelliksi, ja sitten siellä isännöi samaa titteliä kantanut Pietari Brahe, minkä jälkeen siitä tuli maaherran virkatalo, palkkatila, jona se oli aina vuoteen 1844 asti. Huomattavin Kartanon isännistä 1600-luvulla oli epäilemättä kreivi Lorentz Creutz nuorempi, tarmokas hallintomies ja yksi maamme rautateollisuuden perustajista, joka oli Turun ja Porin läänin maaherrana vuosina 1682-1698. 1700-luvulla kartanoa isännöinneistä maaherroista etenkin G. Lillienberg (1749-57), J. Wallen (1757-69) ja E. G. von Willebrand (1792-1808) osoittautuivat innokkaiksi maanviljelyn kehittäjiksi. Heidän toimestaan kartanon maataloustuotantoa pyrittiin tehostamaan lisäämällä lannoitusta, tuomalla karjaa ulkomailta ja raivaamalla uusia alueita pelloiksi. Valitettavasti E. G. von Willebrandin toimintaan liittyy myös ikävä tahra, sillä hän hakkautti Ruissalosta kaikkiaan 710 runkoa tammia kyseenalaisin keinoin hankitun luvan varassa, josta syystä häntä syytettiin myös aikanaan oikeudessa . 1700-luvun puolivälissä kartanoa isännöineet maaherrat olivat alkaneet luovuttaa eri puolelta saarta alueita torpanmaiksi, joita muodostui vuoteen 1843 mennessä kaikkiaan 15. Vuosien kuluessa Ruissalon kartanon omat viljelykset olivat vähitellen laajentuneet rantaniittyjen kuivuessa viljelykelpoisiksi. Vaikka kartano oli alunperin perustettu lähinnä lato- ja karjakartanoksi, oli kokonaiskylvö kasvanut 1600-luvun 12 tynnyristä ja 18 kapasta yli 120 tynnyriin vuonna 1829. Vuonna 1754 kartanoon oli perustettu myös puutarha. Alue jakautui neljään yhtä suureen neliöön, joissa keittiökasvien lisäksi kasvoi omena-, päärynä- ja luumupuita sekä viinimarjoja. Koristekasveiksi oli istutettu syreenejä ja Siperian hernepuita.

Kaupungin hallintaan Vuoden 1829 talonkatselmusta toimitettaessa Ruissalo oli joutumassa uuteen kehitysvaiheeseen. Vuoden 1827 suurpalon jälkeen laadittu uusi asemakaava johti kaupunkilaisten hallussa olleiden laidunmaiden ja viljelypalstojen menetykseen. Tämän seurauksena turkulaiset porvarit anoivat saarta "karjanlaitumeksi ja lastauspaikoiksi". Anomuksessa huomautettiin samalla, että saari voitaisiin jakaa pienempiin palstoihin edelleen yksityisille vuokrattaviksi. Pyyntöön suostuttiin, ja Ruissalon saari luovutettiin Venäjän keisarin vuonna 1845 vahvistamalla senaatin päätöksellä ikuisiksi ajoiksi Turun kaupungin hallintaan. Seuraavana vuonna Ruissalo palstoitettiin ja palstat vuokrattiin kesähuvilatonteiksi kaupungin porvaristolle. Yksi palstoista varattiin kuitenkin yleiseen käyttöön kaiken kansan virkistysalueeksi. Viime vuosikymmeninä Ruissalo on ollut monien kiistojen kohteena, mutta viimein vaikuttaa siltä, että Ruissalon ainutlaatuisuus on ymmärretty ja tunnustettu, minkä seurauksena saarta on lähdetty kehittämään, niin suojelu- kuin virkistysalueenakin, Ruissalon vanhaa ja omaleimaista miljöötä kunnioittaen.

Krimin (Oolannin) sota Venäläisten miehitettyä Suomen v. 1808 ruotsalainen laivasto-osasto yritti heinäkuussa samana vuonna kolmeen otteeseen väkivaltaista tiedustelua Turun suuntaan. Airiston pohjoisosassa se kohtasi venäläisen laivueen ja sieltä edetessään se sai tulta vastaansa Kuuvaan, Krottilaan, Iso-Pukkiin ja Hirvensalon Maanpäähän sijoitetuista tykistöpattereista. Tykistöasemat oli sijoitettu oikein ja ruotsalaiset joutuivat huomaamaan, ettei Turkuun ollut mahdollista tunkeutua Pukinsalmen kautta. Oolannin sodan puhjettua Ruissaloon sijoitetut tykistöpatterit joutuivat jälleen sotanäyttämöksi, kun englantilaisen amiraali Napierin käskystä kapteeni Scott suoritti väkivaltaista tiedustelua 22.8.1854 Turun suunnalla. Amiraalin pyrkimyksenä oli selvittää liittoutuneiden läpimurtomahdollisuutta Turkuun.

Oolannin sodan aikaiset linnoitukset ja ketjusulutteet Ruissalossa ja ympäristön saarilla.

Kapteeni Scottin johtama neljän höyrylaivan osasto sai kuitenkin vastaansa venäläisen laivaston sekä Ruissaloon ja lähisaarille perustettujen tykistöpattereiden avaaman raivokkaan tulen. Vaikka Englantilaiset eivät luultavasti tehokkaamman aseistuksensa ansiosta tässä taistelussa tappioita kärsineetkään, tuli heillekin kuitenkin selväksi, että tunkeutuminen Pukinsalmen kautta Turkuun oli mahdotonta. Vuonna 1854 lienee Ruissalossa ollut vasta kaksi patteria, mutta seuraavana vuonna jo kuusi. Nämä tukevasti linnoitetut tykistöpattereiden sijaintipaikat ovat vieläkin havaittavissa Ruissalon maastossa.